Duran Duran ei varsinaisesti ollut discoyhtye vaan enemmänkin syntetisaattoreita käyttävä popyhtye. Duran Duran on perustettu vuonna 1978. Duran Duranin alkuperäisjäseniä olivat Nick Rhodes, John Taylor ja Stephen Duffy. Myöhemmin yhtyeeseen ovat liittyneet laulaja Simon Le Bon, Roger Taylor ja Andy Taylor.
Duran Duranin yksi suurimpia hittejä 80-luvulla oli James Bond -tunnussävelmä a View to a Kill, joka oli elokuvassa 007 ja Kuoleman Katse.
Bad Boys Blue, Modern Talking, Sandra, Erasure ja muut 80-luvun discohittien esittäjät.
torstai 12. toukokuuta 2011
tiistai 10. toukokuuta 2011
Kasari disco: Erasure
Erasure on 1985 perustettu brittiläinen syntetisaattoripopyhtye. Erasuren perusti Depeche Mode yhtyeestä eronnut Vince Clark, joka löysi uuteen yhtyeeseensä laulajaksi Andy Bellin. Menestys Erasurelle aukesi vuonna 1986 julkaistun Sometimes-hitin jälkeen ja yhtyeen yksi suurimmista hiteistä on alla oleva Love to Hate You vuodelta 1991.
maanantai 9. toukokuuta 2011
Kasari disko: Alphaville
Alphaville oli 1980-luvulla suosittu saksalainen syntikkapopyhtye. Alphaville näkyvin keulahahmo oli laulaja Marian Gold (oikealta nimeltään Hartwig Schierbaum). Yli 6 miljoonaa levyä myyneen Alphavillen legendaarisimpia kappaleita ovat hieman metallisen kuuloinen Big in Japan ja hidas Forever Young. Yhtyeen esikoisalbumi Forever Young vei yhtyeen suoraan suosion huipulle ja myöhemmät albumit olivat toki myös kohtuullisen menestyneitä mutta esikoisalbumin kaltaista jättimenestystä yhtye ei koskaan pystynyt toistamaan uudelleen.
Alphaville: Big In Japan
Alphaville: Forever young
Alphaville: Big In Japan
Alphaville: Forever young
torstai 5. toukokuuta 2011
Kasari disko: Pet Shop Boys
1981 perustettu Pet Shop Boys oli brittiläisen 1980-luvun diskomusiikin kirkkain menestystarina. Pet Shop Boys duon muodostivat Neil Tennat (laulu) ja Chris Lowe (taustalaulu ja koskettimet). Pet Shop Boys on yksi maailmanhistorian eniten levyjä myyneitä elektronisen musiikin yhteitä yli 100 miljoonan levyn myynnillään.
Taustaltaan Neil Tennant on journalistina toiminut historian opiskelija ja Chris Lowella on rakennusarkkitehdin tutkinto. Neil Tennant työskenteli suositun Smash Hits lehden toimittajana ja myös päätoimittajana. 1981 perustetun Pet Shop Boysin suuri menestys tuli vuonna 1984 kun Bobby Orlandon kanssa tuotettu West End Girls osoittautui jättihitiksi. Tästä alkoi yhtyeen 1985-1988 kestänyt kultakausi, jolloin yhtye tehtaili listahittejä lähes tauotta. Yksi suurimmista hiteistä on tuolta ajalta oleva alla näkyvä It's a Sin (1987), joka oli yhtyeen Actually albuminen suurin singlehitti.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011
Dieter Bohlen musiikkia Schimanskissa
Modern Talking ja Blue System -yhteissä kappaleista vastannut Dieter Bohlen on tehnyt musiikkia myös saksalaiseen Tatort-sarjaan, joka paremmin tunnettiin Suomessa nimellä Schimanski. Schimanski oli Saksassa ja Keski-Euroopassa erittäin suosittu poliisisarja, jota esitettiin myös Suomessa.
Schimanskissa soivat esimerkiksi Blue Systemin kappale Silent Water ja Dieter Bohlenin sävellys Broken Heroes, jonka esitti Chris Norman. Samoin Schimanski -sarjasta nousi hitiksi Saksassa Dieter Bohlenin sävellys Against the Wind, jonka esitti comebackia tehnyt Bonnie Tyler.
Lisää TV-ohjelma Schimanskin musiikista on TV-ohjelmien musiikit -sivulla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)