keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

New Order - Joy Division jälkeinen elektrobändi - Blue Monday ja True Faith

New Order on poprock-yhtye, jonka jäsenet olivat aiemmin soittaneet postpunk-yhtye Joy Divisionissa. Joy Divisionin tarina oli aiemmin päättynyt sen laulaja Ian Curtisin itsemurhaan. Elektronista poppia pääasiassa soittanut New Order toimi vuosina 1980-2007. New Orderin suurimmat menestykset olivat 1983 julkaistu klassikkokappale Blue Monday, 1987 hitti True Faith ja vielä 1993 New Order menestyi vähemmän elektronisella ja kitaravetoisemmalla Regret-kappaleella. Näiden lisäksi brittijalkapallon ystävät muistavat New Orderin World in Motion -kappaleen sillä se oli brittijalkapallo maajoukkueen virallinen kannatuskappale 1990 jalkapallon MM-kisoissa. World in Motion oli myös brittien sinkkulistan ykkönen.

Alla on video New Orderin klassikkokappaleesta Blue Monday.



New Orderin jäsenet olivat Bernard Sumner (kitara ja laulu), Peter Hook (basso), Stephen Morris (rummut) ja Gillian Gilbert (koskettimet).

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Soft Sell - Tainted love 80-luvun hitti

Soft Cell oli 1980-luvun syntetisaattoripop-yhtye Englannista. Soft Cell -yhtyeen uran suurimmat hitit ajoittuvat samaan aikaan kuin myöhemmin pidempään menestystarinaan päätyneiden Pet Shop Boysin ja Depeche Moden alkuvuodet. Soft Cellin muodostivat laulaja Marc Almond ja syntetisaattorivelho David Bell. Yhtyeen suurin hitti oli cover-kappale Tainted Love vuodelta 1981. Yhtye julkaisi 80-luvun alussa yhteensä neljä albumia. Yhtyeen 1980-luvun viimeisin levy julkaistiin 1984 mutta Marc Almond ja David Bell ovat jatkaneet musiikkimaailmassa erikseen senkin jälkeen.


perjantai 15. kesäkuuta 2012

A-Ha - Norjalainen 80-luvun discohittiyhtye

A-Ha oli norjalainen suosittu disco- ja popyhtye. A-Han suurimpia hittejä olivat Take on me, Sun always shines on TV ja The Living Daylights James Bond elokuvasta. A-Ha julkaisi musiikkia aktiivisesti vuosina 1986-1992 ja teki vielä 2000-luvulla comebackin.

A-Han jäsenet olivat Morten Harket (laulu), Pål Waaktaar-Savoy (kitara) ja Magne Furuhjolm (koskettimet).

Alla on video A-Han suurimmasta hitistä Take on Me.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Eight Wonder ja laulaja Patsy Kensit

Eight Wonder oli vuonna 1983 perustettu brittiläinen popbändi. Uransa alkuvaiheessa Eight Wonder menestyi lähinnä paikallisesti mm. Italiassa ja Japanissa. Eight Wonderin suurin hitti oli vuonna 1988 ilmestynyt Pet Shop Boys -yhtyeen tuottama ja tekemä kappale I'm Not Scared. Tämä nousi listahitiksi Iso-Britanniassa ja muualla Euroopassa. Eight Wonder ei kuitenkaan pystynyt enää toistamaan I'm Not Scaredin hittimenestystä ja jäi siksi enemmän tai vähemmän 80-luvun yhden hitin ihmeeksi. Yhtyeen viimeisin single "Use me" nousi listoille enää lähinnä Japanissa.

Eight Wonderin laulaja Patsy Kensit on myös Iso-Britanniassa tunnettu näyttelijä ja hänen suhteensa Oasis-laulaja Liam Gallagherin kanssa oli seurattu brittilehdistössä 90-luvulla. Pari avioitui ja erosi vuonna 2000.


tiistai 12. kesäkuuta 2012

Ultravox - Vienna, Dancing with tears in my eyes ja muut hittikappaleet 80-luvulta

Ultravox on jo vuonna 1974 perustettu brittiyhtye. Yhtye kuitenkin muistetaan parhaiten 1980-luvun alkupuolelta, jolloin se oli futuristisen ja uusromanttisen suuntauksen kärkinimiä yhdessä Depeche Moden kanssa. Ultravoxin kokoonpano on vaihtunut moneen kertaan mutta tämän 1980-luvun alkupuolen kokoonpanona oli:
  • Warren Cann - rummut
  • Midge (James) Ure - laulu, kitara, koskettimet
  • Chriss Cross (Allen) - basso
  • Billy Currie - koskettimet ja viulu
Ultravoxin tunnetuin albumi lienee Vienna vuodelta 1980. Alla video Ultravoxin kappaleesta Dancing With Tears in my eyes.

Chris Norman - Smokie laulajan 80-luvun poppivaihe

Chris Norman on englantilainen rocktaustainen laulaja, joka tuli alunperin tunnetuksi Smokie-yhtyeen laulajana. 1980-luvulla Chris Normanin ja Modern Talkingista maineeseen nousseen tuottaja Dieter Bohlenin (myöhemmin Saksan Idols tuomari) tiet kohtasivat ja Dieter Bohlen teki Chris Normalille musiikkia, joka menestyi kohtuullisesti Keski-Euroopassa ja jota kuultiin saksalaisissa Tatort-sarjan tv-elokuvissa. Esimerkiksi tämä Dieter Bohlenin kappale Broken Heroes soi saksalaisessa Schimanski-poliisisarjassa Chris Normanin laulamana.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Laura Branigan - Self Control hitin naislaulaja 80-luvulta

Laura Branigan aloitti uransa Amerikassa vuonna 1982, jolloin hänen esikoisalbuminsa Branigan julkaistiin. Suurimmaksi menestykseksi Laura Braniganin uralla nousi kuitenkin hänen kolmannelta albumiltaan julkaistu single Self Contro, joka nousi megahitiksi vuonna 1984. Vaikka Laura Branigan jatkoikin uraansa vielä 1990-luvun puolelle, ei hän enää onnistunut saamaan Self Controlin kaltaista megahittiä ja suuri yleisö muistanee hänet enemmän tai vähemmän yhden hitin ihmeenä 1980-luvulta. Laura Branigan menehtyi vuonna 2004 sairauteen.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Sandra - Maria Magdalena hitin naislaulaja

Laulajatar Sandra, oikealta nimeltään Sandra Ann Lauer, on vuonna 1962 syntynyt Saksassa ja hän nousi 80-luvulla listojen kärkeen hitillään Maria Magdalena. Vuonna 1985 julkaistu Maria Magdalena oli wikipedian mukaan listaykkönen yhteensä 21 maassa. Maria Magdalena jäi Sandran suurimmaksi soolohitiksi mutta hän lauloi myöhemmin silloisen miehensä Michael Cretun suositussa Enigma musiikkiprojektissa. Sandra ja Michael Cretu ovat sittemmin eronneet vuonna 2007.

Alla livetaltiointi Sandran suurimmasta hitistä Maria Magdalena.


C.C.Catch - 80-luvun diskonaislaulaja

C.C.Catch oli 80-luvulla suosittu naislaulaja, jonka tuotanto kuitenkin myöhemmin ei ole jäänyt samalla tavalla soimaan kuin monen muun 80-luvun hittiartistin. C.C.Catch taitelijanimen takana on hollantilainen Caroline Catharine Müller (s. 1964).

Wikipedian mukaan C. C. Catchin läpimurtosingle oli I Can Lose My Heart Tonight ja hänen muita tunnettuja kappaleita ovat muun muassa "Strangers by night", "Backseat Of Your Cadillac", "Cause You Are Young" ja "Good Guys Only Win In Movies". Näiden lisäksi Suomessa radiosoittoa sai saksalaisen Dieter Bohlenin C.C.Catchille tekemä Nothing but a heartache, jonka video on alla.